Kivimäen sisarukset

Vanhat rekipeitot ovat aina kiehtoneet mieltäni. Niiden taidokas kirjonta ja monimuotoiset kuviot tekevät niistä arjen arvotekstiileitä. Valitettavasti vain vanhimmat ovat jo käytössä kuluneet ja poisheitetyt. 

Mutta ainahan voi yrittää tehdä uusia. Kuvan seinätekstiili on toteutettu mustalle villakankaalle osin luonnonväreillä värjätyillä, osin kaupasta ostetuilla villalangoilla. Kuviot on sommiteltu "omasta päästä" - toki vanhoja malleja etsien ja kopioiden. 

Muutama esivanhemmistakin on valokuvien kautta päässyt mukaan. 

Yht'äkkiä merimieskassia ommellessani ja siihen ohjeita etsiessäni tuli mieleeni, että miks'en perustaisi omaa blogia. Joten . . . tässä se on!

Tämä kuva yhdistää kaksi rakasta harrastustani. Olen opiskellut ja opettanut sukututkimusta vuosikausia. Oma viiden sukupolven esipolvitauluni on melkein täydellinen. Toinen avoimista ruuduista johtuu aviottomana syntyneestä esiäidistäni ja toinen - ihme kyllä - siitä, että en ole löytänyt äitiä vuonna 1811 syntyneelle Tiina Suorsalle.
Kuvan esipolvitaulu on tehty kansalaisopiston tilkkutyökurssilla pari vuotta sitten. Pohja on mustaa villakangasta. Siihen on alikeompelulla kiinnitetty tietoja esivanhemmista, nimet, syntymä- ja kuolinvuodet. Konekirjontakuviot täydentävät näkymää.

Valokuvia kankaalle, alikeompelua, käsinkirjontaa ja itsevärjättyjä kierrätyskankaita. Niistä muodostuu toinen rakas työni. Eino Leinon laulun sanoin:

"Puunto pilven, johon päivä hukkuu,

 siinto vaaran tuulisen mi nukkuu. 

Tuoksut vanamon ja varjot veen, 

niistä sydämeni laulun teen."